Evoluutio-juttua. Tosia tavoitteleminen.

Kivut, tuskat ja kärsimykset lievittyvät, kun lakkaa vääntämästä todellisuutta vastaan (ihmisen voimilla). Mutta mistä voi tietää, millainen todellisuus on. Ja mitä ovat omat vastaanvääntämiset, joihin on tottunut ja sokeutunut jopa vuosikymmenien ajan jo. Seuraavassa todellisuuden esille erittelyä, joka esittelee millainen todellisuus muun ohessa on:

Ennenvanhaan tiedettiin olevan olemassa ainoastaan siittiö- ja munasoluihin, niiden sisältämiin kromosomeihin ja geeneihin perustuva evoluutio. Tiedettiin aivan oikein, että tämä evoluutio etenee hyvin hitaasti, tosin hypähdyksittäin. Eli välillä se on pitempiä aikoja lähes täysin pysähdyksissä, ja sitten etenee nopean hyppäyksen.

1970 -luvulla selvisi sitten kuitenkin, että on myös paljon tätä nopeampi ihan oikeasti ihmisiä eri lajeihin kuljetteleva evoluutio, sosiaalinen evoluutio. Silloin tuli muotiin tutkia ihmisiä sosio-ekonomisten luokitusten pohjalta. Tärkeätä oli se, mihin sosiaaliseen kerrostumaan ihminen kuului ja mitä hän sillä tavoin piti tilastollisesti läheisimpänä ympäristöläisjoukkona. Jo silloin todettiin, että aika suuressa määrin pariutumiset menivät myös tällä periaatteelle, eli sosiaalinen evoluutio veti mukaansa siittiö- ja munasolu evoluution. Ei täysin, mutta tilastollisesti kyllä.

1980-luvun lopulla lopulta selvisi älykkyyden perusteella ryhmittyminen ja lajien muodosteleminen, vielä niin, että eri ryhmittymiä oli koko henkisyyden alueen läpi. Ruvettiin puhumaan moniarvoisuudesta, ja siitä, että intelligenssiryhmittymät olivat toisistaan poispäin suuntautuneita, eli voimakkaasti eroon toisistaan hankkiutuvia. Havaittiin, että tämä evoluutio veti jossain määrin mukaan reaalivaurauden periaatteella löydettyjä reaalisosiaaliryhmittymiä, sekä myös siittiö- ja munasolu periytymis ryhmittymiä.

Tämän pitemmälle tähän päivään mennessä ei ole tietääkseni menty.

Lisäselvennystä: Voidaan siis heti kumota kaksi yleistä vastaväitettä: 1.) Väite että pariutumiset eivät menisi lainkaan näiden periaatteiden mukaan on väärä. Pariutumiset menee aika pitkälle näiden periaatteiden mukaan. 2.) Väite, että nykyinen matkustelun ja globaalin asuinpaikan ja lisääntymis- ja pariutumispaikan muuttelu ja vaihtelu helposti, johtaisi täysin tasaisen sekaväestön syntymiseen, on harhainen. Elämä planeetalla ei mene sillä tavoin. Vaan vahvasti niin, että hengenheimolaiset pariutuvat paljon enemmän, kuin toisilleen vieraasti ajattelevat.

Monenlaista voi siis tapahtua. Toiset lajit päätyvät erilaisiin kuolemiin, kuten tuhokuolemiin ja sukupuuttoon kuolemis kuolemiin. Toiset menestyvät paremmin ja huonommin.

Tosia vastaan vääntäminen (ihmisen voimilla) on eräs asia joka kostautuu vääntäjälle ja on ympäristöllekin haitallista. Taas toteen, tosiin, pyrkiminen on menestyksen tietä. Tiedostelemistapa ja -harrastus on menestyksen tietä. Ajattelukieltäytyjyys tuhoon johtavaa juttua. Välinpitämättömyys yleisterveyden asioissa ja sellaisten tosiasioitten uhmaaminen tuhoon johtavaa. Ajatus helpon rahan tekemisestä on yleensä aina tuhoisa. Pitemmiksi ajoiksi unohtuminen liian pienen alueen ajatteluun on epäterveellistä, sillä koko suuresta todellisuudesta hitaasti irtoaminen tapahtuu ja realiteettitestaus alkaa pettämään. Psykologit ovat todenneet, että televisio veltostuttaa aivot ja ajattelun, niin, että tulkoon sekin vielä sanotuksi. Vieraantumis-tiedostamattomuus on tuhon tietä. Tätä saa jakaa vapaasti.
 Juha Korkee

2 kommenttia artikkeliin ”Evoluutio-juttua. Tosia tavoitteleminen.

  1. ”Psykologit ovat todenneet, että televisio veltostuttaa aivot ja ajattelun, niin, että tulkoon sekin vielä sanotuksi. ”

    Tämä televisiokeskustelu tuntuu menevän inttämisen puolelle. Televisiosta äänitettyjä dokumenttisarjoja voi käyttää oppimiseen. Pojalleni ala-asteikäisenä äänitettiin televisiosta avaruutta koskeva dokumenttisarja 90-luvulla. Sarjan jaksoja hän katsoi useasti uudestaan. Hän oppi niistä sarjoista paljon avaruudesta. Televisio-ohjelmasta näki havainnollisesti, miten kuu kiertää maata ja miten kuu samalla pyöri akselinsa ympäri. Televisiosta on joskus etujakin, kun pyritään havainnollistamaan asiaa.

    Televisio-ohjelmia voi käyttää myös kielenopetteluun. Poikani katsoi lukioikäisenä englanninkielistä Frendit-sarjaa ilman suomenkielistä tekstitystä televisiosta. Hän oppi siinä sivussa paljon englannin kuullun ymmärtämistä.

    Paljon kiinni siitä, mitä ohjelmia televisiosta katsoo. Ja miten.

  2. Tottakai on totta se mitä Veijo yllä sanoo televisiosta.

    Sen lisäksi on totta, että televisio veltostuttaa ajattelun ja aivot.

    Siis kaikki tämä on totta.

    Juha Korkee

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *